Ravintola Keilaranta
Keilaranta edesty¤ Lc yla1 Lc yla4 Lc yla5 Lc yla6 Lc yla2 Lc yla7 Lc yla3 Lc yla8 Keilaranta yla11 Keilaranta yla13 Keilaranta yla14 Keilarannansauna
 

HISTORIA


Kulttuurihistoriallisesti tunnettu Keilaniemen kärki on kokenut aikojen saatossa muutoksia, mutta säilyttänyt oman luonnonläheisen tunnelmansa.



KOP:n lomakylä ja Otaniemen kasino


Kansallis-Osake-Pankki ryhtyi vuonna 1949 rakentamaan henkilökunnalleen Otaniemeen melkein koskemattomaan luontoon lomakylää ja virkistyskeskusta. Lomakylän suunnittelija oli Arkkitehti Aarne Ervi (1910-1977), joka on tunnettu muun muassa Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksesta sekä Tapiolan keskustasuunnitelmasta.


Aluksi rakennettiin 50 kesämajaa, 2 saunaa ja kesäksi 1951 valmistui Kasinorakennus. Tuntematon kirjoittaja on kuvaillut kasinoa seuraavasti " Kasinon suunnittelussa on otettu huomioon tarkoituksenmukaisuus- ja viihtyisyysnäkökohdat, sillä se on tarkoitettu paitsi henkilökunnan yhteisiä kokoontumishetkiä varten, myös pankin edustushuoneistoksi pankin ulkopuolisille vierailijaryhmille. Henkilökunnan viihtyisyyden lisäämiseksi on kasinolla nykyisin televisio, levysoitin ja radio sekä kirjastohuone ja biljardihuone. Ruokailupuolen hoitaa kasinon keittiö mallikelpoisesti ". Pankki piti lomakylän asukkaista hyvää huolta, kaikki oli ilmaista paitsi kasinon huokea päivällinen.


Helsingin olympiakisojen aikaan vuonna 1952 oli hienoja juhlia, joissa kävi paljon arvovieraita ja urheilijoita. Pankin pääjohtajan apulainen J. W.Rangell, joka silloin oli mm. Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton puheenjohtaja, järjestikin kisojen aikana runsaasti erilaisia tilaisuuksia. Arvokkaassa vierasjoukkossa olivat mukana mm. Urho Kekkonen, 2 KOK:n presidenttiä sekä Euroopan kuninkaallisia mm. Tanskan prinsessa Margareta sekä Luxenburgin ja Liechtensteinin prinsessat, myös Egyptin kuningashuone oli edustettuna.


Vuonna 1970 KOP:n henkilökunta sai uuden lomakylän, kun Otaniemessä olevat lomamökit siirrettiin Inkooseen Kopinniemeen.



Koulutuskeskustoiminta


Pankin koulutustoiminta alkoi tiloissa vuonna 1954. Sen myötä Otaniemestä kehkeytyi erittäin suosittu koulutuspaikka kymmenen vuoden ajaksi. Keväällä 1964 valmistui uusi lisärakennus ja koko koulutustoiminta kasvoi uusiin mittasuhteisiin pankin kasvun myötä.


Koulutuskeskus vuokrattiin 1970-luvun alussa valtiolle 18 kuukauden ajaksi Etyk I SALT neuvotteluja varten, jolloin se toimi amerikkalaisten majapaikkana. Tämän jälkeen valtio osti Otaniemen ja sitä tuli Valtion koulutuskeskus (VKK).



Myöhemmin tiloissa oli Suomen Sokerin eli nykyisen Daniscon pääkonttori aina vuoteen 2004 asti. Biogenesis-veistos (Kimmo Kaivanto v. 1988) siirrettiin Keilaniemen kärkeen Helsingin Länsi-Pasilasta vuonna 1999 Danisco Finlandin toimitalon muuton yhteydessä. Uudessa paikassaan veistos sai myös uuden värin; se maalattiin kokonaan siniseksi.


Tällä hetkellä tiloissa on Silja Tallink Oy:n pääkonttori.


(Tiedot tässä tekstissä ovat otteita tuntemattoman lähteen kokoamasta esitelmästä joka koostuu mm. kasinon entisten työntekijöiden haastatteluista)

Keilarantakasinorakennus


Keilarantamökki1
















N limecate  N aava  N ravlime